Aihe: eläke

“Pyramidihuijauksen tarkoitus on kerätä rahaa myöhemmin verkostoon liittyviltä keräyksen alkuunpanijoille ja aiemmin verkostoon liittyneille. Tämä on mahdollista harhaanjohtavan markkinoinnin ja henkilökohtaisen luottamuksen kautta, jota osallistuja tuntee idean hänelle esittänyttä henkilöä kohtaan.”
- Wikipedian määritelmä pyramidihuijaukselle

Wincapita on tehnyt pyramidihuijaukset tutuksi myös suomalaisille. Kohuotsikoiden jälkeen pyramidihuijauksen periaatteet tuntee suurin osa, joten vedän nyt hieman mutkia suoriksi ja vertaan suomalaisen eläkejärjestelmän ongelmia niihin.

Aiemmin liittyneet ja myöhemmin mukaan tulleet

Noin neljännes kaikista vuoden aikana kerätyistä eläkemaksuista rahastoidaan tulevia eläkkeitä varten ja loput kolme neljännestä käytetään kattamaan saman vuoden eläkkeet. Monet luulevat, että kun työura on tehty, eläkkeet on omaa vanhuutta varten jo kustannettu. Todellisuudessa kenellekään henkilökohtaisesti varattua eläkekertymää ei ole. Miten niin?

Nykyisissä työeläkerahastoissa on noin 140 miljardia euroa tulevia eläkkeitä varten, mutta luvattuja eläkkeitä on jopa 490 miljardin euron edestä. Toisin sanoen, jokaista luvattua euroa kohden on todellisuudessa olemassa ”varmaa rahaa” vain 28 senttiä.

Eli myöhemmin mukaan tulleet varmistavat aiemmin mukaan tulleiden eläkkeet omilla maksuillaan, olematta kuitenkaan varmoja siitä, tuleeko maksettu euro koskaan takaisin.

Kauan pyramidi pysyy pystyssä?

Eläkejärjestelmämme pyramidipeli kestää vain niin kauan, kun tulevaisuudessa syntyy riittävästi veronmaksajia. Jos nyt työelämään siirtyvät ikäluokat jostain syystä jättäisivät lisääntymättä, ei tuleville eläkkeille löytyisi maksajia. Samalla tavalla pyramidihuijaus kaatuu, jos mukaan ei saada uusia maksajia.

No, mitäpä jos me kuitenkin lisäännymme ihan kiltisti ja elämä jatkaa porskuttamista? Eläkejärjestelmämme pysyy melko varmasti pystyssä, mutta ainakin lähitulevaisuudessa eläkemaksut nousevat rajusti. Tämä johtuu siitä, että suuret ikäluokat siirtyvät lähivuosina eläkkeelle ja suurin osa heidän eläkkeistään koituu meidän pienempien ikäluokkien maksettavaksi. Reilua? Not.

Ratkaisujen, vaikeidenkin, aika on nyt

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole asettaa tukkanuottasille suuria ikäluokkia ja nuorempia sukupolvia. Suomenkokoisessa yhteiskunnassa vastakkainasettelu ei tarjoa ratkaisua ja siksi meidän pitäisi keskustella, millaisia uudistuksia nyt pitää tehdä. En myöskään väitä, että suuret ikäluokat ovat ilkeitä pyramidihuijareita, vaan haluan tuoda eläkejärjestelmämme riskit avoimesti esille.

Tarjolla on kolme hyvää ratkaisua: eläkejärjestelmämme tulisi siirtyä vähitellen rahastoivampaan järjestelmään, jossa jokainen ikäluokka vastaa omista eläkkeistään. Tämän lisäksi olisi syytä korottaa sekä eläkeikää että eläkemaksuja pikimmiten. Yhdessä nämä keinot varmistavat parhaalla mahdollisella tavalla sen, että eläkkeiden kustannukset jaetaan mahdollisimman tasan kaikkien sukupolvien kesken.

Pääosin rahastoiva järjestelmä eroaa nykyisestä mallista siten, että siinä käytännössä jokainen ikäluokka maksaa omat eläkkeensä, ikään kuin ”säästämällä” ne etukäteen palkastaan. Eli sen sijaan, että vuotuiset eläkemaksut menevät saman tien jakoon, rahastoitaisiin ne kasvamaan korkoa omiin eläkepäiviimme asti.

Tähän suuntaan siirtyminen poistaisi sukupolvien välisen ristiinvedon ja jokaiselle tulisi enemmän vaikutusvaltaa sen suhteen, minkä kokoista eläkettä tulevaisuudessa nauttii.

Eläkemaksuja joudutaan korottamaan tulevaisuudessa varmuudella. Mitä myöhemmin korotus tehdään, sitä suurempi se on. Jokainen meistä ymmärtää, että jos korotuksia lykätään riittävästi, lankeaa maksuvastuu puhtaasti pienemmille ikäluokille. On tietysti tärkeää pohtia myös, nostetaanko työntekijän vai työnantajan maksamia työeläkemaksuja.

Nyt eläköityvät, sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat, tulevat elämään eläkkeellä pidempään kuin yksikään ikäluokka ennen heitä. Toisin sanoen sen lisäksi, että heitä on ennätyspaljon, heidän eläkkeitään kustannetaan ennätyspitkään.

Eläkeikä, tai eläkejärjestelmää edeltävä virkamiesten eläkeikä, on ollut 63 vuotta jo vuodesta 1866, vaikka vuosikymmenten aikana elinajanodote on lähes tuplaantunut. Ihmiset tulevat pian siis viettämään eläkeellä pidemmän aikaa kuin työurallaan. Näin ei voi jatkua, ainakaan nykyisellä väestöpohjalla. Eläkeiän korottaminen jo seuraavalla vaalikaudella siten, että se astuisi voimaan vielä suurten ikäluokkien ollessa työelämässä, on paitsi oikeudenmukaista, myös kohtuullista.

Sen sijaan siis, että annamme pyramidin huojua, rakennetaan se uudelleen.

Tämän päivän Hesarissa Jutta Urpilainen tyrmää ajatuksen eläkejärjestelmän uudistamisesta ja vanhuuseläkeiän korottamisesta 63 vuodesta 65 vuoteen. Hänen mielestään työurien pidentämiseen tähtäävät toimet pitäisi kohdistaa nuoriin.

Urpilaisen veto ei ole kovin yllättävä ottaen huomioon, että ensi eduskuntavaaleissa eläkeläisillä on enemmän äänivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Pelottavinta koko esityksessä on se, ettei tämä taida olla vain pelkkää politikointia. SAK:n taannoinen ehdotus siitä, että työuraltaan nuoremmat irtisanottaisiin aina ensin ja nämä demareiden ”nuoret saavat maksaa” -näkemykset ovat kovin linjassa toistensa kanssa.

Työuria pitää pidentää molemmista päistä. Nykyinen yhteiskuntamme rakentuu sen varaan, että työssäkäyvä väestö kustantaa työssäkäymättömän väestön, kuten lapset ja vanhukset, elämisen. Nyt tähän yhteiskuntasopimukseen tulisi lisätä artikla, jonka mukaan työurien pidentäminen toteutetaan eri sukupolvien yhteistalkoilla. Jos valmistumisajat nopeutusivat kahdella vuodella, vanhuuseläkeikää voitaisiin vastaavasti korottaa kahdella vuodella.

Kyse ei ole mistään korulauseista. Jos työurien kestoa ei saada nostettua nykyisestä, on edessä valtion hallitsematon velkakierre tai ankarat menoleikkaukset. Lisäksi kannattaa muistaa, että nyt eläköityvien ikäluokkien suuren koon lisäksi nämä ikäluokat tulevat elämään pidempään ja täten viettämään eläkkeellä pidemmän ajan, kuin yksikään ikäluokka ennen heitä.

Nyt tarvitaan yhteishenkeä, eikä ylimääräistä sukupolvien välistä vastakkainasettelua. Itse pyrin valmistumaan mahdollisimman nopeasti ja luultavasti pääsen eläkkeelle seitsemänkymppisenä, jos silloinkaan. Toivottavasti tulevissa vaaleissa äänestävät niin nuoret kuin eläkeläisetkin katsovat omaa napaansa pidemmälle ja pohtivat, että millaisen Suomen he haluavat lapsenlapsilleen jättää.