Aihe: energia

Päästöjen vähentäminen markkinatalouden keinoin on kerrassaan hyvä idea. Päästökauppa on järjestelmä, jossa taloudenpitäjille annetaan päästötavoitteita vastaava määrä päästöoikeuksia. Kukin toimija voi käydä kauppaa oikeuksilla, mikäli niitä ei tarvitse tai niistä saa niin hyvän hinnan, että omaa tuotantoa kannattaa mukauttaa. Järjestelmä johtaa siihen, että päästövähennykset toteutetaan siellä, missä ne taloudellisesti kannattaakin tehdä. Eli minimoidaan ympäristön vaalimisesta yhteiskunnalle koituva kustannus – tinkimättä tavoitteista. Fiksua, vai onko sittenkään?

Päästökauppaa kritisoidaan varsin usein ja vieläpä ihan syystäkin. Olipa kyseessä sitten EU:n päästökauppa tai Kioton pöytäkirjan mukainen päästökauppa, niin soraääniä riittää.

Pahimmillaan luomme järjestelmän, joka vääristää kilpailua, kun eri maissa toimivilla yrityksilla on erilaiset velvollisuudet. Tuotanto saattaa siirtyä sellaisiin maihin, jotka ovat järjestelmän ulkopuolella ja näin aiheutamme turhaa työttömyyttä vähentämättä välttämättä päästöjä lainkaan. Syntyy turhaa hiilivuotoa.

Valtioiden jakaessa päästöoikeudet ilmaiseksi sähköntuottajille, saattavat nämä lisätä ne hintoihin, jolloin syntyy peruusteettomia windfall -voittoja.

Näistä syistä päästökauppaa ei pidä ajaa itsetarkoituksena, vaan itse päämäärä – päästöjen tehokas vähentäminen on se, joka ratkaisee.

Unelmatilanne olisi maailmanlaajuinen päästökauppa, joka laittaisi kaikki toimijat samalle viivalle samoilla säännöillä, eikä näin loisi ylimääräistä kilpailuetua kenellekään ympäristön kustannuksella. Onnistuisimme hillitsemään ilmastonmuutosta minimoimalla haitalliset ulkoisvaikutukset.

Ilmastopropaganda kuohuttaa

Yhdysvaltain hiili- ja terästeollisuuden rahoittama televisiomainos kuohuttaa tunteita ympäri maailmaa. Mainoksessa väitetään, että hiilidioksidi ei ole päästö, vaan itse asiassa hyväksi ekosysteemille. Mainoksen takaa löytyvillä nettisivuilla väitettä perustellaan sanoen, ettei hiilidioksidi voi olla päästö, koska kasvit tarvitsevat hiilidioksidia yhteyttäkseen sekä sillä, että hengitämme hiilidioksidia päivittäin. Vahvoja argumentteja? Not.

Hiilidioksidin ongelma on, että se lämmittää ilmakehää päästämällä näkyvän valon läpi, mutta absorboimalla infrapunasäteilyä. Tästä syystä se on päästö. On toki totta, että yksittäisella kasville hiilidioksidi on elintärkeää, mutta aina tulisi tarkastella kokonaiskuvaa.

Ilmastonmuutoksen takia jäätikkömme sulavat, pienentäen auringon valoa heijastavan pinta-alan määrää. Lämpeneminen lisää veden höyrystymistä, mikä kiihdyttää kasvihuoneilmiötä edelleen, vesihöyryn ollessa yksi merkittävistä kasvuhuoneilmiön aiheuttajia.
Kampanjan argumetit ovat heikosti perusteltuja ja koko video lähinnä naurattaa monia eurooppalaisia. Mielenkiintoista on kuitenkin huomata, miten sanoma puree osaan amerikkalaisista. Kampanjan vaikutuksia on vaikea arvioida maassa, jossa mm. osassa kouluja opetetaan vielä kreationismia. Poliittinen retoriikka on tyypillisesti Yhdysvalloissa ollut rikasta ja se on vedonnut ihmisiin. Kampanjan taustatahot ovat onneksi varsin hyvin tiedossa, jolloin myös sen taustalla olevat motiivit ovat helposti havaittavissa. Toivottavaa silti on, ettei kampanja iske sen enempää amerikkalaisiin, kuin eurooppalaisiinkaan.

Ilmastonmuutos on vaikutuksiltaan niin laaja ilmiö, että sitä voisi jo melkeimpä nimittää ihan omaksi tieteenalakseen ja onkin harmillista, että aiheesta on tullut joulupukin olemassa oloon verrattavissa oleva juupas-eipäs -väittely. Joulukuussa järjestettävä Kööpenhaminan maailmanlaajuinen ilmastokokous on näyttö siitä, pystytäänkö yhteistyötä ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi tehdä ja ymmärretäänkö ongelman kaikki ulottuvuudet. Tyydyttävän ilmastosopimuksen solmiminen ei ole helppoa, sillä muuttuvia tekijöitä on paljon.

Ulkoministerimme Alexander Stubb sanoi taannoin, että ”Kööpenhamina on meille kohtalon kysymys, siellä ei ole varaa epäonnistua”. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Toivottavasti amerikkalaiset ymmärtävät ilmastonmuutoksen olemassa oloa kyseenalaistavien kampanjaviestien motiivit, eikä kotirintaman paine saa Yhdysvaltoja väistämään suuria päätöksiä. Maailmanlaajuinen ongelma vaatii maailmanlaajuisia ratkaisuja, joista mikään maa ei voi jäädä sivuun.

Venäjän ja Ukrainan välinen kaasukiista on alkanut tuntua jo ympäri Eurooppaa. Varsinkin nyt, kun kylmät säät ovat useissa Euroopan maissa jatkuneet yllättävänkin pitkään on haittaa kärsivien maiden lista kasvanut.

Monet maat ovat oppineet jo edellisestä kaasukiistasta, mutta silti valitettavan moni sinnittelee sillä vähällä, mitä käytössä on. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, Euroopalla on edessään merkittäviä tulevaisuuteen kantavia valintoja energiariippuvuutensa suhteen. Onneksi uusi puheenjohtajamaa Tshekki on ymmärtänyt tilanteen vaikuttavuuden ja aikookin kaudellaan panostaa Euroopan energiaturvallisuuden parantamiseen.

Puolueiden tai ehdokkaiden eurovaaliteemoja ei ole pahemmin vielä julkistettu, mutta toivoisin, että mahdollisimman moni kantaisi huolta maanosamme energia-asioista. Euroopan tulisi nyt panostaa uusiin ja puhtaisiin energiantuotantomuotoihin ja -teknologiohin, joilla voitaisiin vauhdittaa vientiä ja mm. lieventää kehittyvien maiden teollistumisen vaikutuksia.

EU:n on aktivoiduttava kaasukiistassa

Venäjän kaasujätti Gazprom ilmoitti perjantaina, että Ukrainan asenne neuvotteluissa on ollut niin “epärakentava”, ettei kaasuntoimittamiselle ole laillisia perusteita. Lausunto ei ihmetytä kovinkaan paljoa, kun muistelee Ukrainan toimintaa Georgian kriisin aikana. Ukrainan selkeä suuntautuminen länttä kohti tai “lännettyminen” alkaa nyt ilmeisesti rypistää otsia sen verran Venäjällä, että itänaapurimme on otettava energianvienti ulkopoliittiseksi painostuskeinokseen.

Tilanteessa EU:n olisi otettava voimakkaampi rooli, sillä energianvienti on Venäjän keskeisimpiä pelinappuloita Euroopan integraatiokehityksessä. Venäjä myös tiedostaa tämän ja toimii sen mukaisesti.

Keskeistä olisi nyt tukea Ukrainan lännettymisprosessia, joka saattaa jopa johtaa maan lopulta unionin jäseneksi. Turhaan ei pidä alkaa provosoimaan Venäjää, mutta ei EU-maiden tarvitse tanssia Kremlin tahtipuikonkaan tahdissa. Toivon, että mahdollisimman monet eurovaaliehdokkaat kantaisivat asiasta huolta myös vaaleissa.

Mikä neuvoksi ilmastonmuutokseen, kun osa EU:n jäsenmaista hankaa yhteisiä tavoitteita vastaan talouskriisiin vedoten?

Yksiselitteistä ratkaisua ei varmaankaan ole, mutta esitän silti näkemykseni. Tällä hetkellä kasvihuonepäästöt muodostuvat maailmanlaajuisesti jotakuinkin seuraavanlaisesti:

Energian tuotanto: 25%
Teollisuus: 18%
Metsien hävittäminen: 19%
Maatalous: 14%
Liikenne: 13%
Muut: 11%

Ja maittain:

USA: 21%
Kiina: 21%
EU: 15%
Venäjä: 6%
Intia: 5%

Keskeistä on siis puhtaampien energiantuotantotapojen käyttöönotto sekä Yhdysvaltain energiatehokkuuden kasvu. Kiinan osuus maailman kivihiilen käytön kasvusta oli 70 prosenttia. “Onni onnettomuudessa” (jos tällaista termiä voi tässä tapauksessa käyttää) on kuitenkin se, että Kiina tulee kärsimään sijaintinsa puolesta erittäin paljon ilmastonmuutoksesta. Tämä on myös Kiinassa tiedostettu. Toivottavaa olisikin, että Kiina alkaisi panostaa merkittävästi ympäristöystävällisempään energiantuotantoon. Näin uskon käyvänkin, mutta kysymys kuuluukin: milloin?

Talouskriisin syventyessä pitäisi Kiinan tilanne nähdä mahdollisuutena. Panostamalla voimakkaasti uusien energiatuotantotapojen tutkimukseen ja tuotekehittelyyn, voimme luoda merkittävän kauppayhteyden Kiinaan ja kasvattaa näiden teknologioiden avulla vientiämme merkittävästi. Vienti tarkoittaa myös työllisyyttä, eli maailmaa ei tarvitse pelkästään uhraamalla pelastaa.

Eräs keskustelussa usein esiin nouseva seikka on suurten kehitysmaiden, kuten Kiinan ja Intian, vaurastumisen mukanaan tuoma energiatarpeen kasvu. Kuten todettua, emme voi kieltää kiinalaisia autoilemasta, emmekä intialaisia käyttämästä ilmastointia. Voimme kuitenkin tuottaa heille vähäpäästöisempiä tai jopa päästöttämiä ratkaisuita jokapäiväiseen arkeen. Autoteollisuus on Suomessa mitä on, mutta energiatehokkaammissa ilmastointiratkaisuissa voitaisiin meillä olla edelläkävijöitä.

Kyse on poliittisesta tahdosta. Luxemburg oli vielä 60- ja 70-luvuilla perinteiseen hiili- ja terästeollisuuteen nojautuva teollisuusmaa. Poliittisten päätösten kautta maa alkoi kuitenki erikoistua finanssisektorille. Sauli Niinistön sanoin: “jos erikoistuminen on tehnyt näin hyvää näinkin pienelle maalle, niin eiköhän meilläkin ole jotain opittavaa tästä.”

Rohkea liike olisi erikoistua yksinomaan energiatehokkaampiin ja ympäristöystävällisiin teknologioihin, sillä kysyntä näillä sektoreilla taatusti tulee kasvamaan. Mieluummin erikoistuttaisiin tällä tavalla kuin seurattaisiin sivusta kun maailmantaloudet rattaat pyörivät ohi.

Tietyllä tasolla näen, että Kiinalla on Suomen vaurastumisen avaimet kädessään, mikäli itse uskallamme rattiin hypätä. Onneksi en ole yksin ajatusteni kanssa, sillä Suomen ja Kiinan välille on viime vuonna solmittu yhteisymmärryssopimus koskien maidemme ympäristö- ja energiateknologiayhteistyön tiivistämistä.