Minkä vuoksi Euroopan Unioni ei ole mahdollisimman merkittävä vaikuttaja kansainvälisessä politiikassa? Pitäisikö sen olla sitä? Mistä löytyy konsensus?

EU:n intergaation näkökulmasta ajatellen on aavistuksen verran pelottavaa todeta, että ihmiset liittoutuvat voimakkaimmin vasta yhteisen vihollisen edessä. Mikäli ilmastonmuutoksesta ei muodostu EU:lle ja koko maailmalle riittävän voimakasta yhteistä vihollista, yhteinen vihollinen on pahimmillaan jälleen joku toinen valtio tai valtioiden liitto.

“Nationalismi tarkoittaa sotaa”, totesi ihan aiheellisesti Winston Churchill aikanaan. Nationalismi voi sytyttää kyteviä konflikteja tai olla seurausta jo käydystä konfliktista. Tällä hetkellä Venäjän ulkopoliittinen retoriikka huokuu nationalismia, joka tietyllä tapaa on ominaista venäläiselle poliittiselle retoriikalle.

Venäjä on ilmaissut olevansa valmis käyttämään voimaa turvatakseen omat sekä kansalaistensa edut lähialueillaan. Tuskalliseksi tilanne muodostuu lähinnä Itä-Euroopan maissa, joissa tiedetään, että Venäjän suhteen EU:lla ei ole yhteistä pitävää ulkopoliittista linjaa. On Venäjän edun mukaista, että EU ei ole vahva yksimielinen ulkopolittinen toimija.

Eurooppa on riippuvainen Venäjän energiasta, minkä vuoksi Venäjä pystyy varsin helposti vaikuttamaan EU:n ulkopoliittisen konsensuksen muodostumiseen solmimalla kahdenvälisiä energiasopimuksia eri jäsenmaiden kanssa. Tällöin se voi käyttäytyä jopa uhkaavasti yksittäistä jäsenmaata kohtaan ilman, että omasta energiansaannistaan huolestuneet EU:n suuret maat älähtävät äänekkäästi.

Tosin samalla tavalla kuin me olemme riippuvaisia venäläisestä energiasta, on Venäjä riippuvainen euroistamme (ainakin toivoa sopii, sillä silloin voitaisiin puhua positiivisesta riippuvuudesta). Venäjä voi kuitenkin rakentaa putkensa Aasiaan, sillä varsinkin Kiinassa energiakysyntä kasvaa merkittävästi tulevinakin vuosina.

Georgian kriisin jälkeisessä maailmassa EU:n olisi syytä huomioida Venäjän kyky vaikuttaa unionin yhteisen ulkopoliittisen linjan pitävyyteen. Järkevää ja johdonmukaista politiikkaa olisi energiariippuvuuden kriittinen tarkastelu sekä uusiutumattomasta tuontienergiasta eroonpääseminen.

Toivottavasti niin ilmasto- kuin Venäjä-kysymyskin nousee kesän EU-vaaleissa agendalle, eikä keskustelu pelkästään pyörisi suomalaisittain sen ympärillä, paljonko suomalainen pienviljejä saa tuottamattomasta viljelystään hyvitystä.