Aihe: eurovaalit

Tunnelmia eurovaalien jälkeen

Eurovaaleja jännitettiin sunnuntaina pitkin iltaa. Äänestysprosentti jäi viimekertaisesta, mikä on suuri harmi. Sää ei varsinaisesti äänestämistä vastustanut, mutta tällä(kään) kertaa ei eurooppa-asia sytyttänyt kansalaisia tarpeeksi. Toivottavasti tähän saadaan muutos seuraavien viiden vuoden aikana, kun Suomea edustaa jälleen 13 uutta meppiä: EU-keskustelun sähköistämistä ja mielenkiinnon herättelyä odotellaan.

Kokoomus säilytti paikkansa suurimpana puolueena, mitä sietää juhlia. Yksi paikka meni (ei se toki kovin kaukana ollut), mutta kannatusprosentti kertoo selvää kieltä: kansa luottaa edelleen Kokoomuksen kykyyn hoitaa asioita niin Euroopassa kuin Suomessakin. Näissä vaaleissa suurimmat voitonmaljat kuitenkin taidettiin juoda pienemmissä puolueissa: vihreät, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja rkp voivat kaikki olla tyytyväisiä tulokseensa.

Eurooppaa kokonaisuutena tarkastellessa olen tyytyväinen siitä, että keskusta-oikeistolaiset puolueet pärjäsivät kautta linjan paremmin kuin vasemmistopuolueet. EPP-ryhmä, johon kokoomuslaiset mepit kuuluvat, on parlamentissa jälleen vahvin.

Kokoomus sai kolme hienoa, asiansa osaavaa meppiä: Sirpa Pietikäinen, Eija-Riitta Korhola ja Ville Itälä vievät eteenpäin sanomaamme Euroopassa tulevina vuosina. Risto E.J. Penttilän niukka ulosjääminen toki harmitti, sillä hänestäkin olisimme saaneet kovan tason ammattilaisen parlamenttiin.

Kiitos kaikille Kokoomuksen ehdokkaille hienosta panoksesta ja loistavasta työstä: teidän eteenne oli ilo tehdä kampanjaa.

Vaalituloksia voi tarkastella tästä linkistä.

Eräs tuttavani postasi eilen facebookissa EU profiler -nimisen linkin, jonka takaa paljastui oiva vaalikysely. Kyselyn lopuksi sivusto asettaa kaikki puolueet aatteelliselle kartalle sosioekonomisen oikeiston, vasemmiston ja Euroopan yhdentymisen perusteella.

Heti alkuun herää kaksi kysymystä; missä ne vihreät oikein velloo ja mikäs se Suomen oikeistopuolue oikein onkaan?

Vihreät saattavat olla sisäisesti jakaantuneita, mikä näkyy esim. valtuustoissa, mutta viralliset kannanotot taitavat olla enemmistön muovaamia ja kallistuvat siis vasemmalle.

Keskusta on lähellä muita eurooppalaisia konservatiivipuolueita, ja asettuu itseasiassa Kokoomuksen oikealle puolelle. Urhoutta?

Syy tähän löytynee puolueen vastauksia tarkkailemalla. Keskusta on Kokoomusta konservatiivisempi, vaikka parlamentissa kuuluvatkin liberaaliryhmään.

Kovempia rangaistuksia, yhteiskunta ennen yksilöä ja mm. kristilliset perinteet asemoivat keskustan sosioekonomisesti Kokoomusta oikeammalla. Kolmas tie? Not.

Sininen risti kuvaa omia vastauksiani. Puoluevalinta on siis osunut varsin kohdalleen, ainakin tämän testin perusteella. Olisi itse asiassa hauskaa nähdä muiden kokoomuslaisten ja kokoomusnuorten sijoittumisia kyseisellä kartalla.


Eurovaalien ennakkoäänestys lähti käyntiin tänään. Hoidin oman kansalaisvelvollisuuteni ja -oikeuteni heti alta pois ja kävin vesisadetta uhmaten äänestämässä.

Näissä vaaleissa jos jossain kannattaa käyttää äänioikeutensa, sillä EU:lla on suurempi valta esimerkiksi oman lainsäädäntömme osalta kuin moni kansalainen käsittääkään. Ja miksi ihmeessä emme olisi vaikuttamassa siihen valtaan itse?

Jos et vielä tiedä, ketä äänestää tai etsit edelleen motivaatiota äänestyspäätökselle, kannattaa tutustua kyvykkäisiin ehdokkaisiin. Ja jos vielä haluaa lukemalla oppia jotain eurovaaleista ja Euroopan tasolla tehtävästä päätöksenteteosta mielenkiintoisen blogikirjoittelun/-keskustelun kautta, kannattaa tutustua Unto Hämäläisen blogiin Hesarin sivuilla.

Intoa, tietoa ja taitoa tarvitaan näissäkin vaaleissa ja niiden jälkeen parlamenttityöskentelyssä.

Eiku äänestämään.