Aihe: hyvinvointi

Kannustusta perheille: toimisiko Ranskan malli Suomessakin?

Blogi - Kirjoitettu 14.04.2011

Suomalaisessa yhteiskunnassa perheiden tukeminen vauvasta vaariin on aina ollut kunnia-asia. Lapsilisät ja niiden vaikutus toimeentulotuen määrään aiheutti keskustelua aiemmin tänä vuonna mielestäni juuri siksi, että perhe on meille suomalaisille keskeinen yksikkö. Lapsiperheistä huolehtiminen on meille tärkeää, löytyipä itseltä jälkikasvua tai ei.

Esimerkiksi Ranskassa perheiden hyvinvointiin on satsattu meille uudella tavalla. Perheille ja harrastamiseen on varattu viikoittain oikeasti aikaa myös arkipäivien lomasta – keskiviikkoisin ei esimerkiksi ole koulua, ja vanhemmat voivat tehdä lyhennettyä työpäivää. Lasten lukumäärä on otettu huomioon myös verotuksessa, ja se toimii eräänlaisena lapsilisänä. Erityisesti minua kiehtoo se, että perheitä kannustetaan hankkimaan lapsia veroporkkanoin. Perheenlisäyksellä on siis väliä siinä, millainen summa perheelle jää viivan alle kulutusta varten.

Matti Vanhasen esittämää perheen kollektiivista veroprosenttia en kannata. Yhteisen veroprosentin laskeminen koko perheelle voi luoda pahimmassa tapauksessa uuden kannustinloukun vähemmän tienaavalle tai kotona olevalle vanhemmalle.

Perheenlisäyksestä verovähennyksiä

On selvää, että työn tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tällä hetkellä perheellisen ongelma voi olla se, että erilaiset maksukyvyn mukaan kasvavat menot, kuten päivähoitomaksut, syövät hyödyn töihin menemisestä.

Käytännössä malli toimisi siten, että verovähennyksiä voisivat tässä tapauksessa saada kaikki ne, joilla on papereissaan huollettavia lapsia. Vähennystä saisi tietyn määrän per huollettava lapsi. Lisäksi yksinhuoltajien verovähennysmäärä voisi olla hieman korkeampi kuin yhteishuoltajien, sillä yksinhuoltajan taloudellinen taakka on suurempi. Näin ihminen ei perheensä kasvaessa jäisi kiinni kannustinloukkuun, vaan yhteiskunta kannustaisi ahkeruuteen.

Toki ansaitsemansa arvo pitää antaa myös niille vanhemmille, jotka hoitavat lapsensa kotona. Yhteiskuntamme on kuitenkin riippuvainen monen vanhemman, vaikkapa sairaanhoitajan, opettajan tai palomiehen, ammattitaitoisesta työpanoksesta. Suomi voi hyvin, kun maassamme on töitä, mutta me voimme vielä paremmin, kun jokainen tekee sitä, mitä parhaiten osaa.

Tällä järjestelmällä ei ole tarkoitus viedä tukea pois niiltä perheiltä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat kärsivät työttömyydestä. Näitä perheitä varten tulee tietenkin olla nykyisen kaltainen lapsilisäjärjestelmä.

Täytyy myös muistaa, ettei tällaisella mallilla saa sulkea yrittäjiä pois lapsilisän piiristä. Mahdollinen ratkaisu olisi ulottaa vähennys myös pääomatuloihin, jolloin vähennys tehtäisiin ansio- ja pääomatuloista niiden keskinäisen suhteen mukaisesti.

Peräänkuulutan ensisijaisesti uusia tapoja tehdä työnteostakin kannattavampaa – ”lapsellisten” kun kannattaa oikeasti mennä töihin, kun siihen verotuksella kannustetaan.

Tarkoitus ei ole imaista vanhempia työelämään pois lasten luota, vaan mahdollistaa perheelliselle kevyemmän verotuksen avulla työn ja perheen yhdistäminen. Ja vielä siten, että taskuun jää enemmän rahaa, jolla voit satsata perheen hyvinvointiin.

Näillä ajatuksilla on tarkoitus herättää keskustelua perhepolitiikan tulevaisuudesta. Suomi on pieni maa, jossa tarvitaan niin ammattitaitoisia osaajia kuin jälkikasvuakin. Miten me yhdistämme nämä tarpeet?

Aiheet: , , ,
Kommentoi

Tutkintotehtaista luovuuden kehdoiksi

Blogi - Kirjoitettu 07.04.2011

Korkeakoulujen ei pitäisi olla tutkintotehtaita, joiden tehtävänä ottaa yhtenä vuonna ihmisiä sisään ja sylkeä heidät muutaman vuoden päästä paperit kourassa ulos. Parhaimmillaan koulut voivat toimia uuden kasvun kiihdyttiminä ja työllisyyden edistäjinä. Tähän niitä pitää myös rahoituksella ohjata.

Niin yhteisen kuin henkilökohtaisenkin kakun kasvattaminen tulevaisuudessa tapahtuu työn ja yrittäjyyden kautta. Tästä huolimatta korkeakouluilla ei ole todellista motiivia kiinnostua heiltä valmistuneiden työllistymisestä, eikä valmistuneita yrittäjyys (tai siihen kouluttautuminen) liiemmin näytä kiinnostavan. Yrittäjyyttä tukevat opinnot koskevat vain harvoja ja valittuja. Tähän on viimein tultava muutos.

Suomen tulevaisuus nojaa suomalaisten innovaatioiden ja yritysten syntymiseen.  Korkeakouluissa on oltava sopivat puitteet luovuudelle ja opiskelijoita tulee kannustaa hyvien ideoidensa kaupallistamiseen.

Onneksi sentään opiskelijat itse ovat ymmärtäneet työllistämisen merkityksen ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Ainakin suurissa yliopistokaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella on syntynyt opiskelijoiden toimesta yrittäjyysyhteisöjä (entrepreneurship society), joiden tehtävänä on, paitsi houkutella opiskelijoita yrittäjyyden ihmeellisen maailman pariin, myös tuoda erilaisia ideoita yhteen erilaisten toimijoiden luokse ja tukea yritystoimintaansa aloittelevia opiskelijoita. Parhaimmillaan tämä johtaa uusiin menestystarinoihin, jotka työllistävät suomalaisia osaajia.

Lisäksi on tärkeää, että perinteisten asetelmien – kuten ajatus kauppatieteilijöistä yrittäjinä ja humanisteista työttöminä tai tutkijoina – ravistelu aloitetaan sieltä, missä tulevaisuuden tekijät kouluttautuvat. Suomella on vain voitettavaa siinä, että yhteiskuntatieteilijät ja muotoilijat löytävät toisensa. Uskon, että näin voimme kääntää esimerkiksi ikärakenteemme voitoksi, kun monialainen yhteistyö synnyttää uusia sosiaalisia innovaatioita, joiden kaupallistamismahdollisuudet ovat rajattomat!

Yrittäjän menestyminen on yhteistä

Olen myös pohtinut paljon sitä, miksi yrittäjyys on niin suuri kirosana Suomessa. Koemme, että yrittäjän menestyminen on muilta pois, vaikka käytännössä koko Suomen hyvinvointi nojaa kasvavaan yrittäjyyteen ja työhön. Rahanahneiden kapitalistien sijaan yrittäjät ovat monesti pienituloisia puurtajia, jotka haluavat olla oman itsensä herroja tai tehdä töitä juuri itselleen mielenkiintoisen ja tärkeän asian puolesta.

Kateuden kyllästämä vihamielinen ilmapiiri ei kannusta ketään ottamaan riskiä ja kokeilemaan omia siipiään. Jotta luovuudelle, rohkeudelle ja ennakkoluulottomalle yrittämiselle olisi tilaa, on meidän ymmärrettävä, ettei yhden onnistuminen ole muilta pois vaan nimenomaan muille lisää. Jokainen kasvava yritys tuo meille verotuloja ja luo työpaikkoja – uusista tuotteista ja palveluista puhumattakaan.

Tarvitsemme asennekasvatusta, ja ennen kaikkea kasvulle ja innovaatioille myönteisen ilmapiirin. Mikä olisi sen parempi parempi paikka aloittaa, kuin korkeakoulumme? Rahoitusperusteet kuntoon, oikeaa asennetta kehiin ja sallitaan taas onnistuminen Suomessa. Siitä voi matka kohti paremminvointivaltiota alkaa.

Aiheet: , , , , , , ,
Kommentoi

Olisiko jo aika päivittää julkisetkin palvelut nykyaikaan?

Blogi - Kirjoitettu 22.02.2011

Kaikki julkiset palvelut pitäisi Suomessa saada yhdeltä luukulta. Sen luukun tulisi olla läppäri. Hiljattain avautunut Suomi.fi -portaali on avaus oikeaan suuntaan, mutta ei poista vielä todellista ongelmaa: julkisen sektorin kyvyttömyyttä irtautua paperinpyörittelystä.

Suomi.fi on nettisivu, jolta löytyy tietoa ja “käyttöohjeet” lähes kaikista julkisista palveluista. Sivusto on suuri harppaus julkisen sektorin ajattelussa, mutta pieni askel (jos varsinainen askel ollenkaan) tietotekniikan hyödyntämisessä. Kyseessä on kuitenkin linkkilistaussivu, jollaisen voi tehdä kuka tahansa. Lisäksi täytyy myöntää, että Google on tehnyt näistä sivuista pitkälti tarpeettomia jo ajat sitten.

Suomi.fi:n kautta pääsen Kelan sähköiseen palveluun, jossa voin esimerkiksi täyttää opintotukihakemukseni netissä. Täytettyäni hakemukseni sähköisesti joudun palauttamaan liitteet Kelaan vanhoina kunnon paperiversioina. Soitan heille ja kysyn, että voinko palauttaa liitteeni esimerkiksi PDF -muodossa sähköpostilla. En voi.

Miten on lääkäriajan varaamisen kanssa? Suomi.fi:stä pääsen kotikuntani verkkosivuille, jossa kerrotaan puhelinnumerot ajanvarausta varten. Soitan kokeillakseni. Päädyn jonottamaan. Uudesta nettisaitista huolimatta julkisten palveluiden perusongelma on edelleen tallella: ne ovat yksityistä vuosikymmenen jäljessä.

Havainnollistaakseni tätä, googlaan “mehiläinen” ja hakutuloksissani heti toisena on suora linkki heidän internet-ajanvaraukseensa. Ei puheluita, ei jonottamista Duran Duranin tahtiin, vaan asiaani erikoistuneen lääkärin varaaminen omalla koneella, oman Spotify-soittolistan soidessa taustalla.

Ongelma ei jää pelkästään terveyspaveluihin. Julkinen sektori on täynnä vastaavanlaisia esimerkkejä kyvyttömyydestä seurata omaa aikaa. Välillä tuntuu siltä, maksamme veroja Stockmannin hinnoilla, mutta saamme Tarjoustalon palvelut. En syytä tästä terveyskeskuksissa tai päiväkodeissamme työskenteleviä ihmisiä. Syyn täytyy olla jossain syvemmällä, muuten ongelma ei vaivaisi lähes koko julkista sektoria.

Kuvittelemme usein, että julkisten palveluiden laatu on suoraan riippuvainen niihin kipatun rahan määrästä. Todellinen ongelma lienee se, että julkiset palvelut ovat suojassa kilpailulta, jolloin ne vain hoitavat ovesta sisään tulevien ihmisten ongelmia määrärahojen puitteissa. Keskenään kilpailevat yksityiset palveluntarjoajat joutuvat tarjoamaan jokaiselle asiakkaalleen niin hyvää palvelua, että tämä tulee samaan paikkaan jatkossakin. Muutoin edessä olisi asiakaskato ja konkurssi.

Palvelut tulisi nykyaikana tavoittaa kotikoneelta, ilman että meidän tulee kömpiä auraamattomien lumikasojen yli virastoon, joka on mennyt kiinni samaan aikaan, kun pääsimme töistä. Vaikka palveluiden sähköistäminen on vain jäävuoren huippu niiden laadun parantamisessa, on se hyvä esimerkki julkista sektoria vaivaavasta motivaatio-ongelmasta.

Yhdenkään suomalaisen ei pitäisi kärsiä kilpailun puutteen aiheuttamasta huonosta ja kalliista palvelusta. On täysin edesvastuutonta vältellä kilpailua ideologisista syistä, samaan aikaan kun ihmiset seisovat jonoissa. Ansaitsemme yhdeltä luukulta saatavat, ihmisläheiset ja parhaat mahdolliset palvelut, jos ei muuten, niin sitten yksityistämällä tai kilpailua lisäämällä.

Aiheet: , , ,
5 kommenttia

Alueellistamisen autuaaksi tekevä voima

Blogi - Kirjoitettu 17.02.2011

Valtiovarainministeriö julkaisi tammikuun puolessa välissä raportin alueellistamisen taloudellisista vaikutuksista. Raportti on karua luettavaa alueellistamista ihannoivien kyläpäälliköiden näkökulmasta. Kyseessä on enemmän tai vähemmän ollut pelkkä virastojen vippailu vaalituloksen perusteella.

“Tapauksissa, joissa kyse on ollut puhtaasta alueellistamisesta, kustannukset ovat nousseet tuhansilla euroilla per henkilötyövuosi.”

- Alueellistamisen taloudellisten vaikutusten arviointiraportti.

Raportin mukaan seitsemässä alueellistamistapauksessa kymmenestä kustannukset ovat kasvaneet alueellistamisen seurauksena. Sen lisäksi, että valtion toimintamenot ovat kasvaneet ilman vastaavaa tuottavuuden nousua, ei alueellistaminen ole esillä olleissa tapauksissa vaikuttanut käytännössä edes sijoitusalueiden talouteen.

Esimerkiksi Seinäjoelle siirrettävän maaseutuviraston alueellistamisen seurauksena kaupunkiin menee 206 henkilötyövuotta ja kustannukset kasvavat noin 9212 euroa per henkilötyövuosi.

Koska alueellistaminen on useimmissa tapauksissa täysin järjetöntä, herää kysymys, miksi sitä ylipäätään tehdään? Onko kyse virastojen vippailusta vaalituloksen perusteella vai kenties haparoiva yritys pitää syrjäseudut asuttuina hyvinvoinnin kustannuksella?

Tarkastelemalla raportissa käsiteltyjä tapauksia näemme, että yli puolet näistä alueellistetuista tehtävistä on mennyt kolmeen vaalipiiriin. Kaikissa näistä Keskustan kannatus on yli 30 prosenttia.

Kun otetaan huomioon, ettei kyseisillä tapauksilla ole ollut huomattavaa vaikutusta sijoitusalueiden talouteen, näyttäytyy alueellistaminen lähinnä kalliina näpertelynä. Tule mieleen isojen miesten siltarumpuinen shakkipeli, jossa itse pelaaminen on lopputulosta tärkeämpää.

Alueellistamisessa ei ole kyse kustannushyöty-optimoinnista, vaikka sen pitäisi olla rutiinia aina verorahoja käytettäessä. Kyse taitaa olla pikemminkin vinksahtaneiden vaalilupausten lunastamisesta, mistä on haittaa koko Suomelle. Nykyisenkaltainen alueellistamispolitiikka tulee lopettaa.

Paljon parempi tapa luoda työpaikkoja maakuntiin, olisi antaa siellä toimiville yrityksille tilaa kasvaa ilman, että niitä verotetaan hengiltä.

Aiheet: , , ,
2 kommenttia

Tasoryhmillä rauhaa koululuokkiin

Blogi - Kirjoitettu 10.02.2011

Rauhattomuus koululuokissamme on ongelma, joka tuskin koskaan poistuu kokonaan. Aiheesta puhutaan paljon, mutta todelliset teot ovat jääneet puheita vähemmälle. Pelkkä nollatoleranssi ei pureudu häiriöiden taustalla piileviin syihin, joita varmasti on monia.

Meidän täytyisi tunnustaa, että kaikki oppilaat ovat yksilöitä, joilla on yksillölliset tavat oppia ja sisäistää tietoa. Toiset eivät pärjää matematiikassa, toiset kamppailevat kielten kanssa. Silti meillä on pakonomainen tarve tasa-arvon nimissä laittaa kaikki oppilaat samaan muottiin ja uskotella itsellemme, että näin on hyväksi.

Nykyistä parempi tapa olisi käyttää laajasti tasoryhmiä, etenkin kielissä ja matemaattisissa aineissa. Oppilaat jaettaisiin yläkouluissa tasokokeen perusteella oppimistahdin tai -tavan mukaiseen ryhmään, jolloin ryhmien sisäiset erot hitaimman ja nopeimman oppijan välillä kaventuisivat.

Tällöin nopeammin oppivat eivät turhautuisi hitaaseen etenemistahtiin ja purkaisi ylimääräistä energiaansa muihin oppilaisiin. Hitaammat oppijat pysyisivät paremmin kärryillä, eivätkä turhautuisi niin helposti. Keskeistä on saada mahdollisimman moni oppilas nauttimaan oppimisen elämyksistä, jotta opiskelumotivaation säilyisi korkealla.

Hitaammin omaksuvien ryhmä suorittaisi opetustavoitteiden mukaisen sisällön, kun taas nopeammin oppivat saisivat aiheesta enemmän valaisevaa opetusta. Ryhmien välillä siirtyminen tulisi olla mahdollista, jolloin nopeammassa ryhmässä kärryiltä putoava voisi käydä hakemassa vauhtia hitaammasta ryhmästä ja toisin päin.

Tampereella, Karosen koulussa on kokeiltu vastaavan tyyppisiä joustavia opetusjärjestelyitä ja vieläpä positiivisin tuloksin. Yksilöllisempi opetus tuntuu usein olevan juuri heikoimpien oppilaiden etu. Tällaisten havaintojen valossa ei ole järkevää väittää tasoryhmiä eriarvoistaviksi.

Oppiminen on kivaa silloin, kun kokee aidosti kehittyvänsä. Sen sijaan, että pysähtyisimme hymistelemään Pisa-testien tuloksia, meidän tulisi pohtia, mikä on todella hyväksi lapsillemme ja miten voisimme olla vielä parempia. Tunneilla turhautuminen purkautuu pahimmillaan kiusaamiseen ja muihin häiriöihin luokassa. Tunnustamalla oppilaamme yksilöiksi ja antamalla heille sen mukaista opetusta, voimme ehkäistä turhautumisesta kumpuavaa häiriökäyttäytymistä.

Valitettavasti koulujärjestelmämme perää vimmatusti tasa-arvoksi kutsumaansa tasapäistämistä, vaikka siitä olisi oppilaille haittaa. Toivottavasti ennakkoluulottomien päättäjien määrä lisääntyy, jotta tulevaisuuden koulussa oppilaiden on mahdollisuus menestyä ilman, että heikoimpia jätetään oman onnensa nojaan.

Aiheet: , , , ,
3 kommenttia