Aihe: kannustavuus

Kannustusta perheille: toimisiko Ranskan malli Suomessakin?

Blogi - Kirjoitettu 14.04.2011

Suomalaisessa yhteiskunnassa perheiden tukeminen vauvasta vaariin on aina ollut kunnia-asia. Lapsilisät ja niiden vaikutus toimeentulotuen määrään aiheutti keskustelua aiemmin tänä vuonna mielestäni juuri siksi, että perhe on meille suomalaisille keskeinen yksikkö. Lapsiperheistä huolehtiminen on meille tärkeää, löytyipä itseltä jälkikasvua tai ei.

Esimerkiksi Ranskassa perheiden hyvinvointiin on satsattu meille uudella tavalla. Perheille ja harrastamiseen on varattu viikoittain oikeasti aikaa myös arkipäivien lomasta – keskiviikkoisin ei esimerkiksi ole koulua, ja vanhemmat voivat tehdä lyhennettyä työpäivää. Lasten lukumäärä on otettu huomioon myös verotuksessa, ja se toimii eräänlaisena lapsilisänä. Erityisesti minua kiehtoo se, että perheitä kannustetaan hankkimaan lapsia veroporkkanoin. Perheenlisäyksellä on siis väliä siinä, millainen summa perheelle jää viivan alle kulutusta varten.

Matti Vanhasen esittämää perheen kollektiivista veroprosenttia en kannata. Yhteisen veroprosentin laskeminen koko perheelle voi luoda pahimmassa tapauksessa uuden kannustinloukun vähemmän tienaavalle tai kotona olevalle vanhemmalle.

Perheenlisäyksestä verovähennyksiä

On selvää, että työn tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tällä hetkellä perheellisen ongelma voi olla se, että erilaiset maksukyvyn mukaan kasvavat menot, kuten päivähoitomaksut, syövät hyödyn töihin menemisestä.

Käytännössä malli toimisi siten, että verovähennyksiä voisivat tässä tapauksessa saada kaikki ne, joilla on papereissaan huollettavia lapsia. Vähennystä saisi tietyn määrän per huollettava lapsi. Lisäksi yksinhuoltajien verovähennysmäärä voisi olla hieman korkeampi kuin yhteishuoltajien, sillä yksinhuoltajan taloudellinen taakka on suurempi. Näin ihminen ei perheensä kasvaessa jäisi kiinni kannustinloukkuun, vaan yhteiskunta kannustaisi ahkeruuteen.

Toki ansaitsemansa arvo pitää antaa myös niille vanhemmille, jotka hoitavat lapsensa kotona. Yhteiskuntamme on kuitenkin riippuvainen monen vanhemman, vaikkapa sairaanhoitajan, opettajan tai palomiehen, ammattitaitoisesta työpanoksesta. Suomi voi hyvin, kun maassamme on töitä, mutta me voimme vielä paremmin, kun jokainen tekee sitä, mitä parhaiten osaa.

Tällä järjestelmällä ei ole tarkoitus viedä tukea pois niiltä perheiltä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat kärsivät työttömyydestä. Näitä perheitä varten tulee tietenkin olla nykyisen kaltainen lapsilisäjärjestelmä.

Täytyy myös muistaa, ettei tällaisella mallilla saa sulkea yrittäjiä pois lapsilisän piiristä. Mahdollinen ratkaisu olisi ulottaa vähennys myös pääomatuloihin, jolloin vähennys tehtäisiin ansio- ja pääomatuloista niiden keskinäisen suhteen mukaisesti.

Peräänkuulutan ensisijaisesti uusia tapoja tehdä työnteostakin kannattavampaa – ”lapsellisten” kun kannattaa oikeasti mennä töihin, kun siihen verotuksella kannustetaan.

Tarkoitus ei ole imaista vanhempia työelämään pois lasten luota, vaan mahdollistaa perheelliselle kevyemmän verotuksen avulla työn ja perheen yhdistäminen. Ja vielä siten, että taskuun jää enemmän rahaa, jolla voit satsata perheen hyvinvointiin.

Näillä ajatuksilla on tarkoitus herättää keskustelua perhepolitiikan tulevaisuudesta. Suomi on pieni maa, jossa tarvitaan niin ammattitaitoisia osaajia kuin jälkikasvuakin. Miten me yhdistämme nämä tarpeet?

Aiheet: , , ,
Kommentoi

Tutkintotehtaista luovuuden kehdoiksi

Blogi - Kirjoitettu 07.04.2011

Korkeakoulujen ei pitäisi olla tutkintotehtaita, joiden tehtävänä ottaa yhtenä vuonna ihmisiä sisään ja sylkeä heidät muutaman vuoden päästä paperit kourassa ulos. Parhaimmillaan koulut voivat toimia uuden kasvun kiihdyttiminä ja työllisyyden edistäjinä. Tähän niitä pitää myös rahoituksella ohjata.

Niin yhteisen kuin henkilökohtaisenkin kakun kasvattaminen tulevaisuudessa tapahtuu työn ja yrittäjyyden kautta. Tästä huolimatta korkeakouluilla ei ole todellista motiivia kiinnostua heiltä valmistuneiden työllistymisestä, eikä valmistuneita yrittäjyys (tai siihen kouluttautuminen) liiemmin näytä kiinnostavan. Yrittäjyyttä tukevat opinnot koskevat vain harvoja ja valittuja. Tähän on viimein tultava muutos.

Suomen tulevaisuus nojaa suomalaisten innovaatioiden ja yritysten syntymiseen.  Korkeakouluissa on oltava sopivat puitteet luovuudelle ja opiskelijoita tulee kannustaa hyvien ideoidensa kaupallistamiseen.

Onneksi sentään opiskelijat itse ovat ymmärtäneet työllistämisen merkityksen ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Ainakin suurissa yliopistokaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella on syntynyt opiskelijoiden toimesta yrittäjyysyhteisöjä (entrepreneurship society), joiden tehtävänä on, paitsi houkutella opiskelijoita yrittäjyyden ihmeellisen maailman pariin, myös tuoda erilaisia ideoita yhteen erilaisten toimijoiden luokse ja tukea yritystoimintaansa aloittelevia opiskelijoita. Parhaimmillaan tämä johtaa uusiin menestystarinoihin, jotka työllistävät suomalaisia osaajia.

Lisäksi on tärkeää, että perinteisten asetelmien – kuten ajatus kauppatieteilijöistä yrittäjinä ja humanisteista työttöminä tai tutkijoina – ravistelu aloitetaan sieltä, missä tulevaisuuden tekijät kouluttautuvat. Suomella on vain voitettavaa siinä, että yhteiskuntatieteilijät ja muotoilijat löytävät toisensa. Uskon, että näin voimme kääntää esimerkiksi ikärakenteemme voitoksi, kun monialainen yhteistyö synnyttää uusia sosiaalisia innovaatioita, joiden kaupallistamismahdollisuudet ovat rajattomat!

Yrittäjän menestyminen on yhteistä

Olen myös pohtinut paljon sitä, miksi yrittäjyys on niin suuri kirosana Suomessa. Koemme, että yrittäjän menestyminen on muilta pois, vaikka käytännössä koko Suomen hyvinvointi nojaa kasvavaan yrittäjyyteen ja työhön. Rahanahneiden kapitalistien sijaan yrittäjät ovat monesti pienituloisia puurtajia, jotka haluavat olla oman itsensä herroja tai tehdä töitä juuri itselleen mielenkiintoisen ja tärkeän asian puolesta.

Kateuden kyllästämä vihamielinen ilmapiiri ei kannusta ketään ottamaan riskiä ja kokeilemaan omia siipiään. Jotta luovuudelle, rohkeudelle ja ennakkoluulottomalle yrittämiselle olisi tilaa, on meidän ymmärrettävä, ettei yhden onnistuminen ole muilta pois vaan nimenomaan muille lisää. Jokainen kasvava yritys tuo meille verotuloja ja luo työpaikkoja – uusista tuotteista ja palveluista puhumattakaan.

Tarvitsemme asennekasvatusta, ja ennen kaikkea kasvulle ja innovaatioille myönteisen ilmapiirin. Mikä olisi sen parempi parempi paikka aloittaa, kuin korkeakoulumme? Rahoitusperusteet kuntoon, oikeaa asennetta kehiin ja sallitaan taas onnistuminen Suomessa. Siitä voi matka kohti paremminvointivaltiota alkaa.

Aiheet: , , , , , , ,
Kommentoi

Pituuden sijasta sisältöä: pointtia siviilipalvelukseen

Blogi - Kirjoitettu 05.04.2011

Siviilipalveluksesta on haluttu tehdä lähes rangaistuksenomainen vaihtoehto asepalveluksesta kieltäytyjille. Koulutuskeskus on kuin toisinajattelevien individualistien päiväkoti, josta ponnistetaan mitä erilaisempiin paikkoihin suorittamaan palveluksen loppuosa. Varusmiespalveluksen sisältöön kiinnitetään jatkuvasti paljon huomiota, mutta keskustelu siviilipalveluksen kehittämisestä tyssääntyy julkisuudessa usein vain palveluksen pituudesta kinasteluun.

Totuus kuitenkin on, että Suomi tarvitsee sivareita sekä rauhan että kriisin aikana. Siviilipalvelusmiehet tekevät yhteiskunnassamme paljon hyviä töitä ja moni koulu olisikin aika tiukoilla ilman sivareiden apua. Eivätkä kriisin sattuessa kaikki voi olla rintamalla kiinni, vaikka tilanne olisi kuinka paha.

Olisiko vihdoin aika pohtia, mitä hyötyä siviilipalvelus voisi tarjota sen suorittavalle ja sitä kautta myös koko yhteiskunnalle?

Armeijassa on perinteisesti voinut suorittaa erilaisia siviilielämässäkin hyödyttäviä lupia, kuten metsästysluvan, ajokortin, tulityökortin tai vaikkapa räjähdeluvat. Miksei siviilipalveluksessa voi suorittaa vaikkapa ensiapu- , kuljetus- tai järjestyksenvalvojan lupia? Siviilipalvelusmiehillemme voisi kouluttaa esimerkiksi elintarvikkeiden jakoa, väestön ja ympäristön suojaamista sekä pelastustehtävien hoitoa kriisien varalle.

Entä miten on johtajakoulutuksen laita? Jos Suomi joutuu joskus aseelliseen konfliktiin, tarvitsemme ihmisiä, jotka pystyvät johtamaan, organisoimaan ja toteuttamaan kotirintaman väestönsuojelullisia tehtäviä, kun ampumataitoisille on suurempi tarve rintamalla.

Reservin upseerina voin todeta, että Haminan koulutuksesta ja siellä opituista asioista on ollut hyötyä niin intissä kuin siviilissäkin. Usein RUK:n johtamista kritisoivatkin eniten juuri he, jotka eivät sitä ole koskaan käyneet. Soisin mielelläni vastaavaa johtajakoulutusta ainakin osalle siviilipalvelusmiehistämme.

Ei se pituus vaan se sisältö

Mielestäni siviilipalveluksen pituuden tulisi olla yhtenäinen varusmieskoulutuksen kanssa. 6, 9 ja 12 kuukautta ja palveluksen pituus riippuisi koulutettavista tehtävistä ja niistä saaduista taidoista. Esimerkiksi kuljetustehtäviin erikoistuva sivari selviää varmasti kuuden kuukauden koulutuksella, kun taas ensiapuun erikoistuva siviilipalvelusmies on järkevää sijoittaa palvelukseen 12 kuukaudeksi. Kannustavan pidemmästä siviilipalvelusajasta tekisi se, että pidemmän ajan palveluksesta saisi paremman hyödyn – tietenkin korkeamman päivärahan, mutta myös laajemman työkokemuksen vaativammista tehtävistä sekä tulevaisuuden kannalta hyödylliset kurssit.

Lisäksi on syytä muistaa, että siviilipalveluksen järkeistäminen voisi palvella myös alati kasvavia paineita pidemmistä työurista. Entä jos sairaskuljettajaksi mielivä siviilipalvelusmies saisi tarvitsemaansa työkokemusta tai vaikkapa korvaavia suorituksia siviilipalveluksestaan? Hän voisi siten lyhentää opiskeluaikaansa tai kehittyä paremmaksi ammattilaiseksi ja siksi myös työllistyä nopeammin.

Toimiva maanpuolustus kaipaa muutakin kuin vain osaavia taistelijoita. Tämä tulisi ottaa paremmin huomioon ja sivarit pitäisi nähdä maanpuolustuksellisena resurssina, kuten varusmiehetkin. Selvää lienee ainakin se, ettei nykymuotoinen siviilipalvelus palvele juuri muita kuin niitä paikkoja, jotka pääsevät heidän työpanoksestaan nauttimaan.

Aiheet: , , , , , ,
3 kommenttia

Indeksiin sitominen ei yksin riitä

Blogi - Kirjoitettu 01.03.2011

Opiskelijajärjestöt kampanjoivat tänään voimakkaasti opintotuen indeksiin sitomisen puolesta. Seuraan parhaillani itsekin Narinkkatorilla kampanjastarttia, vaikken olekaan aivan varma pelkästään tämän tavoitteen riittävyydestä.

Syy on yksinkertainen. Opintotuen sitominen indeksiin on poliittisesti melko helppoa. Paljon helpompaa kuin opintotuen uudistaminen kannustavampaan suuntaan. Uhkana on, että opintotuki sidotaan indeksiin sellaisenaan ilman, että tukijärjestelmään tuodaan lainkaan kannustavampia elementtejä.

Indeksiin sitominen myös sitoo pienen opintotukemme pysyvästi pieneksi. Sitomisen jälkeen voi olla hankalampaa pyytää opintorahaan normaalia suurempia korotuksia, kun vastaus voi helposti olla: “Miksi opintotukeen tulisi tehdä korotus, jos muutkin indeksiin sidotut tuet nousevat vain sen indeksin verran?”

En toki tyrmää tämänpäiväistä tavoitetta täysin. On ihan ok, jos nykyiset opiskeluajan opintorahat ja asumistuet (yhteensä noin 34 000 euroa per opiskelija) halutaan sitoa indeksiin,  kunhan tuon summan voi saada käyttöön lyhyemmässä ajassa kuin 70 kuukaudessa. Näin ahkerammille opiskelijoille voitaisiin taata mahdollisuus täysipäiväiseen opiskeluun, opintotuki olisi kannustava ja samalla vieläpä indeksissä.

Indeksiin sitominen on varsin hyvä tavoite, jos se tehdään opintotuen kehittämisen viimeisenä vaiheena, ikään kuin loppusilauksena. Tästä ajattelin keskustella Narinkkatorilla myös opiskelijajärjestöjen kanssa.

Aiheet: , , ,
Kommentoi

Olisiko jo aika päivittää julkisetkin palvelut nykyaikaan?

Blogi - Kirjoitettu 22.02.2011

Kaikki julkiset palvelut pitäisi Suomessa saada yhdeltä luukulta. Sen luukun tulisi olla läppäri. Hiljattain avautunut Suomi.fi -portaali on avaus oikeaan suuntaan, mutta ei poista vielä todellista ongelmaa: julkisen sektorin kyvyttömyyttä irtautua paperinpyörittelystä.

Suomi.fi on nettisivu, jolta löytyy tietoa ja “käyttöohjeet” lähes kaikista julkisista palveluista. Sivusto on suuri harppaus julkisen sektorin ajattelussa, mutta pieni askel (jos varsinainen askel ollenkaan) tietotekniikan hyödyntämisessä. Kyseessä on kuitenkin linkkilistaussivu, jollaisen voi tehdä kuka tahansa. Lisäksi täytyy myöntää, että Google on tehnyt näistä sivuista pitkälti tarpeettomia jo ajat sitten.

Suomi.fi:n kautta pääsen Kelan sähköiseen palveluun, jossa voin esimerkiksi täyttää opintotukihakemukseni netissä. Täytettyäni hakemukseni sähköisesti joudun palauttamaan liitteet Kelaan vanhoina kunnon paperiversioina. Soitan heille ja kysyn, että voinko palauttaa liitteeni esimerkiksi PDF -muodossa sähköpostilla. En voi.

Miten on lääkäriajan varaamisen kanssa? Suomi.fi:stä pääsen kotikuntani verkkosivuille, jossa kerrotaan puhelinnumerot ajanvarausta varten. Soitan kokeillakseni. Päädyn jonottamaan. Uudesta nettisaitista huolimatta julkisten palveluiden perusongelma on edelleen tallella: ne ovat yksityistä vuosikymmenen jäljessä.

Havainnollistaakseni tätä, googlaan “mehiläinen” ja hakutuloksissani heti toisena on suora linkki heidän internet-ajanvaraukseensa. Ei puheluita, ei jonottamista Duran Duranin tahtiin, vaan asiaani erikoistuneen lääkärin varaaminen omalla koneella, oman Spotify-soittolistan soidessa taustalla.

Ongelma ei jää pelkästään terveyspaveluihin. Julkinen sektori on täynnä vastaavanlaisia esimerkkejä kyvyttömyydestä seurata omaa aikaa. Välillä tuntuu siltä, maksamme veroja Stockmannin hinnoilla, mutta saamme Tarjoustalon palvelut. En syytä tästä terveyskeskuksissa tai päiväkodeissamme työskenteleviä ihmisiä. Syyn täytyy olla jossain syvemmällä, muuten ongelma ei vaivaisi lähes koko julkista sektoria.

Kuvittelemme usein, että julkisten palveluiden laatu on suoraan riippuvainen niihin kipatun rahan määrästä. Todellinen ongelma lienee se, että julkiset palvelut ovat suojassa kilpailulta, jolloin ne vain hoitavat ovesta sisään tulevien ihmisten ongelmia määrärahojen puitteissa. Keskenään kilpailevat yksityiset palveluntarjoajat joutuvat tarjoamaan jokaiselle asiakkaalleen niin hyvää palvelua, että tämä tulee samaan paikkaan jatkossakin. Muutoin edessä olisi asiakaskato ja konkurssi.

Palvelut tulisi nykyaikana tavoittaa kotikoneelta, ilman että meidän tulee kömpiä auraamattomien lumikasojen yli virastoon, joka on mennyt kiinni samaan aikaan, kun pääsimme töistä. Vaikka palveluiden sähköistäminen on vain jäävuoren huippu niiden laadun parantamisessa, on se hyvä esimerkki julkista sektoria vaivaavasta motivaatio-ongelmasta.

Yhdenkään suomalaisen ei pitäisi kärsiä kilpailun puutteen aiheuttamasta huonosta ja kalliista palvelusta. On täysin edesvastuutonta vältellä kilpailua ideologisista syistä, samaan aikaan kun ihmiset seisovat jonoissa. Ansaitsemme yhdeltä luukulta saatavat, ihmisläheiset ja parhaat mahdolliset palvelut, jos ei muuten, niin sitten yksityistämällä tai kilpailua lisäämällä.

Aiheet: , , ,
5 kommenttia