Aihe: koulutus

Tutkintotehtaista luovuuden kehdoiksi

Korkeakoulujen ei pitäisi olla tutkintotehtaita, joiden tehtävänä ottaa yhtenä vuonna ihmisiä sisään ja sylkeä heidät muutaman vuoden päästä paperit kourassa ulos. Parhaimmillaan koulut voivat toimia uuden kasvun kiihdyttiminä ja työllisyyden edistäjinä. Tähän niitä pitää myös rahoituksella ohjata.

Niin yhteisen kuin henkilökohtaisenkin kakun kasvattaminen tulevaisuudessa tapahtuu työn ja yrittäjyyden kautta. Tästä huolimatta korkeakouluilla ei ole todellista motiivia kiinnostua heiltä valmistuneiden työllistymisestä, eikä valmistuneita yrittäjyys (tai siihen kouluttautuminen) liiemmin näytä kiinnostavan. Yrittäjyyttä tukevat opinnot koskevat vain harvoja ja valittuja. Tähän on viimein tultava muutos.

Suomen tulevaisuus nojaa suomalaisten innovaatioiden ja yritysten syntymiseen.  Korkeakouluissa on oltava sopivat puitteet luovuudelle ja opiskelijoita tulee kannustaa hyvien ideoidensa kaupallistamiseen.

Onneksi sentään opiskelijat itse ovat ymmärtäneet työllistämisen merkityksen ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet. Ainakin suurissa yliopistokaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella on syntynyt opiskelijoiden toimesta yrittäjyysyhteisöjä (entrepreneurship society), joiden tehtävänä on, paitsi houkutella opiskelijoita yrittäjyyden ihmeellisen maailman pariin, myös tuoda erilaisia ideoita yhteen erilaisten toimijoiden luokse ja tukea yritystoimintaansa aloittelevia opiskelijoita. Parhaimmillaan tämä johtaa uusiin menestystarinoihin, jotka työllistävät suomalaisia osaajia.

Lisäksi on tärkeää, että perinteisten asetelmien – kuten ajatus kauppatieteilijöistä yrittäjinä ja humanisteista työttöminä tai tutkijoina – ravistelu aloitetaan sieltä, missä tulevaisuuden tekijät kouluttautuvat. Suomella on vain voitettavaa siinä, että yhteiskuntatieteilijät ja muotoilijat löytävät toisensa. Uskon, että näin voimme kääntää esimerkiksi ikärakenteemme voitoksi, kun monialainen yhteistyö synnyttää uusia sosiaalisia innovaatioita, joiden kaupallistamismahdollisuudet ovat rajattomat!

Yrittäjän menestyminen on yhteistä

Olen myös pohtinut paljon sitä, miksi yrittäjyys on niin suuri kirosana Suomessa. Koemme, että yrittäjän menestyminen on muilta pois, vaikka käytännössä koko Suomen hyvinvointi nojaa kasvavaan yrittäjyyteen ja työhön. Rahanahneiden kapitalistien sijaan yrittäjät ovat monesti pienituloisia puurtajia, jotka haluavat olla oman itsensä herroja tai tehdä töitä juuri itselleen mielenkiintoisen ja tärkeän asian puolesta.

Kateuden kyllästämä vihamielinen ilmapiiri ei kannusta ketään ottamaan riskiä ja kokeilemaan omia siipiään. Jotta luovuudelle, rohkeudelle ja ennakkoluulottomalle yrittämiselle olisi tilaa, on meidän ymmärrettävä, ettei yhden onnistuminen ole muilta pois vaan nimenomaan muille lisää. Jokainen kasvava yritys tuo meille verotuloja ja luo työpaikkoja – uusista tuotteista ja palveluista puhumattakaan.

Tarvitsemme asennekasvatusta, ja ennen kaikkea kasvulle ja innovaatioille myönteisen ilmapiirin. Mikä olisi sen parempi parempi paikka aloittaa, kuin korkeakoulumme? Rahoitusperusteet kuntoon, oikeaa asennetta kehiin ja sallitaan taas onnistuminen Suomessa. Siitä voi matka kohti paremminvointivaltiota alkaa.

Indeksiin sitominen ei yksin riitä

Opiskelijajärjestöt kampanjoivat tänään voimakkaasti opintotuen indeksiin sitomisen puolesta. Seuraan parhaillani itsekin Narinkkatorilla kampanjastarttia, vaikken olekaan aivan varma pelkästään tämän tavoitteen riittävyydestä.

Syy on yksinkertainen. Opintotuen sitominen indeksiin on poliittisesti melko helppoa. Paljon helpompaa kuin opintotuen uudistaminen kannustavampaan suuntaan. Uhkana on, että opintotuki sidotaan indeksiin sellaisenaan ilman, että tukijärjestelmään tuodaan lainkaan kannustavampia elementtejä.

Indeksiin sitominen myös sitoo pienen opintotukemme pysyvästi pieneksi. Sitomisen jälkeen voi olla hankalampaa pyytää opintorahaan normaalia suurempia korotuksia, kun vastaus voi helposti olla: “Miksi opintotukeen tulisi tehdä korotus, jos muutkin indeksiin sidotut tuet nousevat vain sen indeksin verran?”

En toki tyrmää tämänpäiväistä tavoitetta täysin. On ihan ok, jos nykyiset opiskeluajan opintorahat ja asumistuet (yhteensä noin 34 000 euroa per opiskelija) halutaan sitoa indeksiin,  kunhan tuon summan voi saada käyttöön lyhyemmässä ajassa kuin 70 kuukaudessa. Näin ahkerammille opiskelijoille voitaisiin taata mahdollisuus täysipäiväiseen opiskeluun, opintotuki olisi kannustava ja samalla vieläpä indeksissä.

Indeksiin sitominen on varsin hyvä tavoite, jos se tehdään opintotuen kehittämisen viimeisenä vaiheena, ikään kuin loppusilauksena. Tästä ajattelin keskustella Narinkkatorilla myös opiskelijajärjestöjen kanssa.

Tasoryhmillä rauhaa koululuokkiin

Rauhattomuus koululuokissamme on ongelma, joka tuskin koskaan poistuu kokonaan. Aiheesta puhutaan paljon, mutta todelliset teot ovat jääneet puheita vähemmälle. Pelkkä nollatoleranssi ei pureudu häiriöiden taustalla piileviin syihin, joita varmasti on monia.

Meidän täytyisi tunnustaa, että kaikki oppilaat ovat yksilöitä, joilla on yksillölliset tavat oppia ja sisäistää tietoa. Toiset eivät pärjää matematiikassa, toiset kamppailevat kielten kanssa. Silti meillä on pakonomainen tarve tasa-arvon nimissä laittaa kaikki oppilaat samaan muottiin ja uskotella itsellemme, että näin on hyväksi.

Nykyistä parempi tapa olisi käyttää laajasti tasoryhmiä, etenkin kielissä ja matemaattisissa aineissa. Oppilaat jaettaisiin yläkouluissa tasokokeen perusteella oppimistahdin tai -tavan mukaiseen ryhmään, jolloin ryhmien sisäiset erot hitaimman ja nopeimman oppijan välillä kaventuisivat.

Tällöin nopeammin oppivat eivät turhautuisi hitaaseen etenemistahtiin ja purkaisi ylimääräistä energiaansa muihin oppilaisiin. Hitaammat oppijat pysyisivät paremmin kärryillä, eivätkä turhautuisi niin helposti. Keskeistä on saada mahdollisimman moni oppilas nauttimaan oppimisen elämyksistä, jotta opiskelumotivaation säilyisi korkealla.

Hitaammin omaksuvien ryhmä suorittaisi opetustavoitteiden mukaisen sisällön, kun taas nopeammin oppivat saisivat aiheesta enemmän valaisevaa opetusta. Ryhmien välillä siirtyminen tulisi olla mahdollista, jolloin nopeammassa ryhmässä kärryiltä putoava voisi käydä hakemassa vauhtia hitaammasta ryhmästä ja toisin päin.

Tampereella, Karosen koulussa on kokeiltu vastaavan tyyppisiä joustavia opetusjärjestelyitä ja vieläpä positiivisin tuloksin. Yksilöllisempi opetus tuntuu usein olevan juuri heikoimpien oppilaiden etu. Tällaisten havaintojen valossa ei ole järkevää väittää tasoryhmiä eriarvoistaviksi.

Oppiminen on kivaa silloin, kun kokee aidosti kehittyvänsä. Sen sijaan, että pysähtyisimme hymistelemään Pisa-testien tuloksia, meidän tulisi pohtia, mikä on todella hyväksi lapsillemme ja miten voisimme olla vielä parempia. Tunneilla turhautuminen purkautuu pahimmillaan kiusaamiseen ja muihin häiriöihin luokassa. Tunnustamalla oppilaamme yksilöiksi ja antamalla heille sen mukaista opetusta, voimme ehkäistä turhautumisesta kumpuavaa häiriökäyttäytymistä.

Valitettavasti koulujärjestelmämme perää vimmatusti tasa-arvoksi kutsumaansa tasapäistämistä, vaikka siitä olisi oppilaille haittaa. Toivottavasti ennakkoluulottomien päättäjien määrä lisääntyy, jotta tulevaisuuden koulussa oppilaiden on mahdollisuus menestyä ilman, että heikoimpia jätetään oman onnensa nojaan.

Opintotukijärjestelmällä on kaksi päätarkoitusta: opiskeluajan toimeentulon turvaaminen ja valmistumiseen kannustaminen. Valitettavasti nykyinen järjestelmä ei tue kumpaakaan tarkoitusta. Jotta opintotuki palvelisi sille asetettuja tavoitteita, se on järjestettävä uudelleen.

Työllisyyttä ja talouskasvua opetusministeri Henna Virkkusen johdolla pohtinut Kokoomuksen ministerityöryhmä, julkisti loppuraporttinsa kaksi viikkoa sitten. Työryhmä on visioinut kannustavampaa opintotukea mm. seuraavalla tavalla:

“Opintotukimallista on tehtävä kannustava siten, että kolme ensimmäistä vuotta opintotuki on opintorahapainotteinen ja tästä eteenpäin opintolainapainotteinen.”

Virkkusen avaus on mielenkiintoinen, muttei yksityiskohdiltaan vielä kovin informatiivinen. Siitä ei käy tarkasti ilmi, mikä voisi olla opintotuen suuruus missäkin vaiheessa opiskelua. Nykyinen opintotukihan ei nimittäin ole suuruudeltaan sellainen, että se mahdollistaisi täysipäiväisen opiskelun suurissa kaupungeissa, eikä välttämättä pienemmissäkään. Eikä sen rakenne kannusta millään tavalla valmistumaan nopeasti, koska ahkerasti opintopisteitä takova opiskelija saa saman verran tukea, kuin silloin tällöin luennoilla käyvä bilehilekin.

Opintotuen suuruus riippuvaiseksi opiskelutahdista

Nykyisin opintotuki muodostuu opintorahasta, asumislisästä, opintolainan valtiontakauksesta sekä opiskelijoiden ateriatuesta, jota maksetaan suoraan yrittäjille. Opintorahaa maksetaan enintään 70 kuukaudelta, riippumatta siitä, valmistuuko 35:ssä vai sadassa kuukaudessa.

Ensinnäkin byrokratian ja paperinpyörittämisen vähentämiseksi, opintoraha ja asumistuki on yhdistettävä yhdeksi, yleiseksi opintotueksi.

Toiseksi, tämän tuen suuruuden on riiputtava opiskelutahdista. Tämä voitaisiin toteuttaa vaikka siten, että nykyisen 70 kuukauden tuen voisi saada käyttöön siinä ajassa, kuin sen tarpeelliseksi näkee. Ne, jotka eivät valmistu lainkaan, maksaisivat saamansa tuen takaisin.

Jos siis haluaisin valmistua nopeasti ja ahkeroisin opintoni 35:ssä kuukaudessa, opintotukeni suuruus olisi nykyiseen verrattuna kaksinkertainen. Julkista rahaa ei kuluisi enempää, mutta nopea valmistuminen tulisi nykyistä houkuttelevammaksi ja mikä tärkeintä, täysipäiväinen opiskelu tulisi taloudellisesti mahdolliseksi myös suurissa kaupungeissa.

Samalla ne, jotka haluavat työskennellä opintojen lomassa ja valmistua kenties hitaammin, voisivat nostaa nykyistä vähemmän tukea kuukaudessa, mutta työskennellä samalla.

Opintolainan pitäisin ennallaan, sillä sen houkuttelevuus riippuu siitä, millaiset näkymät työllistymiselle kyseisellä alalla on. Niin kauan kuin opetusministeriö ei mitoita aloituspaikkoja suhteessa jokaisen alan työllisyystilanteeseen, ei mielestäni nykyistä lainamallia kannata muuttaa.

Opintotukijärjestelmä tulee varmasti vaalien jälkeen uudistumaan ainakin jossain laajuudessa. Keskustelua uudistuksesta ja sen mahdollisista variaatioista on käytävä aktiivisesti, jotta sen vaikutukset olisivat aikaisempaa positiivisemmat.

Päministeri Mari Kiviniemi tyrmäsi perjantaisessa Keskisuomalaisen 140-vuotisjuhlalehdessä koulujen yksityistämisen Ruotsin malliin. Kiviniemen mukaan: “Koulussa ei ole mitään yksityistettävää. Jokaiselle suomalaiselle taustasta ja varallisuudesta huolimatta on pystyttävä tarjoamaan koulutus ja toimeentulo“.

Olen aikaisemmin itse ehdottanut tätä Ruotsin mallia myös Suomeen. Siinähän koulutus pysyy maksuttomana oppilaiden perheille, mutta toisin kuin suomalaisten yksityiskoulujen kohdalla, Ruotsissa sallitaan positiivisen tuloksen tekeminen koulutuksen järjestäjille. Kunta siis maksaa palvelusetelillä tietyn oppilaskohtaisen rahamäärän koululle. Summa on sama julkisella ja yksityisellä puolella. Tällä rahalla koulun on järjestettävä opetussuunnitelman mukainen opetus ja käyttämättä jäävä osa muodostaa yksityisen koulun tilikauden tuloksen. Perheiden tehtäväksi jää vain koulun valitseminen.

Malli johtaa siihen, että koulut, niin yksityiset kuin julkisetkin, alkavat kilpailla oppilaista. Koulu, joka saa eniten oppilaita, saa myös eniten rahaa. Ruotsissa tämä johti siihen, että koulut alkoivat puuttumaan yhä tehokkaammin koulukiusaamiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja kouluviihtyvyyteen houkutellakseen mahdollisimman paljon oppilaita. Syntyi tilanne, jossa julkiset koulut matkivat yksityisten koulujen ideoita ja malleja parantaakseen toimintaansa. Yksityiset taas ottivat oppia julkisen puolen toimivista ratkaisuista.

Esimerkiksi Nackan kunnassa, jossa uudistus otettiin innolla käyttöön ja tuloksia on tutkittu laajasti, havaittiin, että uudistukseen oltiin todella tyytyväisiä sekä niissä perheissä, joissa lapsi on julkisessa koulussa että perheissä, joissa lapsi käy yksityistä koulua. Palvelutaso nousi selkeästi ilman kustannusten nousua, eli kaikki voittivat.

Nyttemmin ruotsalaiset yksityiset koulutuksen järjestäjät ovat jo alkaneet laajentaa liiketoimintaansa Britteihin ja ala näyttää lupaavalta viennin kannalta. Jos Suomi kerran tunnetaan maailmalla koulutuksesta ja terveydenhoidosta, eikö näillä aloilla kannattaisi juuri antaa tilaa yksityisille toimijoille mahdollisten vientiyritysten syntymisedellytysten luomiseksi?

Vaikka suomalaiseen koulujärjestelmään ei ole totuttu liittämään sanoja, kuten kilpailu, voitto ja vientiyritys, ei tämänkään kysymyksen kohdalla pidä kaatua omiin ennakkoluuloihinsa. Kysymys nimittäin todellakin on ajankohtainen, varsinkin kun suuret kehittyvät maat (Venäjä, Kiina, Intia, jne.) joutuvat jossain välissä jokatapauksessa uudistamaan koko koulujärjestelmänsä. Tässä voisi olla Suomelle seuraavan Nokian siemen.