Aihe: SAK

AKT antoi lakkovaroituksen ahtaajien työehtospimusneuvotteluiden katkettua viime sunnuntaina. AKT vaatii irtisanottaville 12 kuukauden palkan suuruista kertakorvausta, mikä on älytön vaatimus liitolta, jonka työntekijät ovat jo valmiiksi ylipalkattuja. Kauppalehden mukaan vakinaisen ahtaajan vuosiansio on noin 47 600 euroa, mikä lyö laudalta jopa paperimiehet.

Tilanteessa, jossa nollalinja tai maltilliset palkan alentamiset olisivat järkeviä vaihtoehtoja, AY-väki kokee, että nyt pitää lyödä kaikkea mikä liikkuu. Pahimmassa tapauksessa liitot alkavat nokitella toisiaan, jolloin palkat nousevat lähinnä numeroina, inflaation syödessä todellisen korotuksen pois.

Ahtaajien liitolla on kuitenkin valtavasti neuvotteluvaltaa, kun suurin osa Suomen viennistä kulkee satamien kautta. Ahtaajien uhkailu muistuttaa hieman Paperiliiton venkoilua, joka on lopulta johtanut siihen, ettei näillä kustannuksilla ole mitenkään järkevää tuottaa täällä ja rahdata tuotteita sinne, missä markkinat todella ovat. Ammattiliittojen ylimielisyys kostautuu yleensä viimekädessä liiton jäsenille: niille työntekijöille, jotka yleensä ovat varsin tyytyväisiä jo saavutettuihin etuuksiinsa, mutta samalla tietämättömiä tulevasta.

Suomessa tehdään töitä vähemmän kuin koskaan ja samalla ihmiset palavat ennennäkemättömällä tavalla loppuun. Voiko tälle olla muuta loogista selitystä kuin se, että ammattiliitot ovat ylihinnoitelleet työn niin pahasti, että ainoa kannattava tapa pyörittää yrityksiä on tiukalla alimiehityksellä?

Ammattiliittojen mielivallan on tultava päätökseen. Suomella ei ole varaa siihen, että neuvotteluvoimaiset alat, joiden varassa elintärkeä vientimme usein on, kiristävät itsellensä hurjat palkat ja etuudet. Tällöin esimerkiksi naisvaltaiset alat, kuten sairaanhoitajat ja opettajat, jäävät todella epätasa-arvoiseen asemaan. Väitänkin, että suurin syy naisten ja miesten väliselle palkkaeroille löytyy ammattiliittojen ylimielisyydestä, kilpailukyvyn menettämisestä mitään puhumattakaan.

Sak toimii palkansaajaa vastaan

Sak:n uusi puheenjohtaja Lauri Lyly ennätti jo pikaisesti valintansa jälkeen ilmoittaa, että Sak ei tule hyväksymään palkanalennuksia ja pitää muutenkin jo tapahtuneita irtisanomisia ylilyönteinä.

Suomi on erittäin vientiriippuvainen maa, mikä tarkoittaa sitä, että jos vienti ei vedä niin työn tarve vähenee väkisinkin. Vaihtoehtoja palkanalennuksille ja irtisanomisillekin toki löytyy – yrityksemme voivat ottaa niin paljon takkiin, että toiminta on kokonaan lopetettava. Tätäkö Sak todella toivoo?

Jos kysymme keneltä tahansa nyt irtisanotulta, että palaisiko hän töihin pari sataa pienemmällä palkalla, niin moni lähtisi varmasti takaisin töihin. Asuntolainaa vaan kun on helpompaa maksaa vaikka 90-prosenttisella palkalla. Tilapäiset palkanalennukset ovat se ratkaisu, jota kansakuntamme nyt tarvitsee, edellyttäen, että niistä voidaan työpaikoilla sopia. Ne hyödyttäisivät niin palkansaajia kuin yrityksiäkin ja täten koko Suomea.

Sak:lle tämä loistoratkaisu ei kuitenkaan käy. Suurena ja “mahtavana” sen on vaikea nöyrtyä. Tuntuukin siltä, että työntekijän asemaakin tärkeämpää Sak:lle on se on oma asema yhteiskunnassa, vai miksi veronvähennettyjä jäsenmaksuja virtaa poliittisille puolueille tai oikeastaan vain osalle niistä?