Tänään kolmas toukokuuta vietetään kansainvälistä lehdistön ja sananvapauden päivää, mikä tärkeydestään huolimatta tuntuu jäävän talouskriisin ja sikainfluenssan varjoon.
Helsingin Sanomien mukaan tänä vuonna ainakin 18 toimittajaa on kuollut ja 143 istuu vangittuna. Freedom House ilmoittaa 42 % maailman väestöstä elävän sellaisissa maissa, joissa tiedonvälitys on rajoitettua.
Tätä kuvaa katsellessa on hieman syytä pohtia markkinatalouden mahdollisia yhteyksiä sananvapauteen ja demokratiaan.
Suomi on sijouttunut Freedom Housen rankingissa toiseksi heti Islannin jälkeen, mikä ei varmaankaan ihmetytä monia. Samalla kun moni kysyy, miten voisimme kivuta ensimmäiseksi, haluaisin itse kysyä, mitä voisimme tehdä auttaaksemme niitä kansoja, jotka kärsivät ihmisoikeuksien puutteesta?
Mitä useampi saa nauttia sananvapaudesta, demokratiasta ja vapaasta markkinataloudesta – sen parempi heille ja koko muulle maailmalle. Niin kauan kuin maailmassa sorretaan kansoja, niin kauan maailma käy vajaalla – niin taloudellisesti kuin moraalisestikin.

