Puheenjohtajaehdokkuuteni myötä minut oli eilen pyydetty puhumaan Tampereelle Kokoomuksen Nuorten Tampereen Aluejärjestön tapahtumaan. Pidin alustuksen, jossa kävin hieman läpi liittomme tilaa ja julkisuuskuvaa. Illan toisen alustuksen piti Tuhatkunnan puheenjohtaja Jenny Nyman, joka käsitteli Kokoomusnuorten ja Tuhatkunnan välejä ja yhteistyötä.
Alustukset herättivät todella hyvää keskustelua, jota on syytä jatkaa aina liittokokoukseen saakka. Itsekriittisyyden kautta liitto on mahdollista sparrata sille mallille, jolla sen tulisi olla. Erityisesti huolta herättivät työryhmiemme kohtalo ja yhteistyö Tuhatkunnan kanssa.
Mm. poliittista valmistelutyötä tekevien työryhmien toimimattomuus ei ole Kokoomusnuorissa mikään uusi asia, mutta järkevää ratkaisua ei ole tähän asti löydetty. Oman haasteensa asettaa työryhmien kokoontuminen, joka vaati joustoa kaikilta työryhmän jäseniltä. Lisäksi työryhmien resurssit ovat olleet puutteelliset.
Miksi työryhmämme eivät voi toimia verkossa tai miksei tällaista valmistelua voi tehdä samaan tapaan kuin puolueen periaateohjelman valmistelu tehtiin, eli kiertämällä aktiivisesti kenttää ja kuunnella jäseniä?
Työryhmien toiminnassa tulisi korostua matala osallistumiskynnys. Jos poliittiset vastustajamme osaavat hyödyntää nettiä tässä, miksemme me voisi? Lisäksi työryhmien vastuuhenkilöt voisivat myös kiertää piirejä, joissa kerättäisiin aktiivien näkemyksiä eri politiikan aiheisiin. Tämä työ voisi ohjata liittojohtoa ohjelma-asiakirjojen valmistelussa. Kokoomusnuorten on aika olla taas poliittinen järjestö.
Nymanin puheenvuoron ehkäpä keskeisintä antia oli toiminta edarivaaleissa. Niissä opetetaan ihmisiä äänestämään Kokoomusta, joten niihin tulee todella panostaa. Vihreät ovat näin tehneet jo pidempään, mikä näkyy myös heidän menestyksessään. Kokoomusnuorissa esiintyvät näkemykset, joiden mukaan KNL:n yhdenkään piirin ei tule tukea yhtäkään Tuhatkunnan paikallisjärjestöä edarivaaleissa ovat typeriä ja puolueen edun vastaisia. Kannustan kaikkia Kokoomuksen Nuorten Liiton piirejä tekemään tiivistä yhteistyötä paikallisten tuhatkuntalaisten kanssa nyt ja vastaisuudessa.

