Aihe: työurat

Kansainvälinen naistenpäivä täyttää tänään 100 vuotta. Tämä päivä muistuttaa meitä niin oman elämämme merkittävistä naisista kuin sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Suomalaisnaisten tasa-arvo on vuosikymmenten aikana saavuttanut monia merkittäviä etappeja, mutta yksi asiaa puhuttaa myös tämän päivän Suomessa, eli niin sanottu ”äitiysriski”.

Tärkein yksittäinen toimi, jonka seuraava hallitus voi tehdä naisten ja miesten välisen tasa-arvon parantamiseksi työelämässä, on vanhemmuuden kustannusten jakaminen kaikkien työnantajien kesken.

Vanhemmuuden kustannuksista johtuen vastavalmistuneen nuoren naisen palkkaaminen on yritykselle yleensä tuhansien eurojen suuruinen riski. Työntekijän vanhemmuus aiheuttaa työnantajalle usein yli 10 000 euron kustannukset, mikä pistää erityisesti pienyritykset ahtaalle.

Yrityksen silmissä vanhemmuusriski alkaa pelottaa etenkin, jos työhaastattelussa istuva nainen on parisuhteessa. Voikin helposti käydä niin, että ”varman päälle” pelaava yritys jättää nuoren naisen palkkaamatta ja ottaa hänen sijastaan töihin nuoren miehen, välittämättä pätevyydestä tai kokemuksesta.

Nuorena miehenä haluan tulla työhaastattelussa valituksi kykyjeni perusteella, enkä sen takia, että minua pätevämpi nainen oli nuori ja vaarassa lisääntyä. Jakamalla vanhemmuuden kustannukset kaikkien työnantajien kesken tasan, tuomme kaikki työnhakijat samalle viivalle sukupuoleen katsomatta.

Joskus kuulee sanottavan, ettei vanhemmuuden kustannuksia pidä jakaa, koska uusia kuluja ei pidä sälyttää työnantajille tai niille aloille, jotka työllistävät vähemmän naisia. Perusteluissa käytetään myös ”inttikorttia”, eli argumentoidaan nykymallin reiluutta sillä, että armeijan käyminen puolestaan hidastaa miesten siirtymistä työelämään.

Sivistyneessä yhteiskunnassa äitiysriski minimoidaan. On pelkästään reilua, että kaikille mahdollistetaan työn tekeminen ja työn saaminen. On kohtuutonta tehdä toisesta sukupuolesta uhka, kun lasten hankkimisessa tarvitaan kuitenkin molempia.

Yhteiskunta tarvitsee tulevaisuuden tekijöitä – lapsia – joten ei ole kauaskantoista, että vanhemmuuden kustannusten jakaminen kyseenalaistetaan työnantajien puolelta. Eikö ole kuitenkin kaikkien etu, että tulevaisuudessakin joku maksaa veroja ja pitää huolta meidän arvokkaasta vanhenemisestamme?

Kustannusten jakaminen kaikkien työnantajien kesken on oikein sekä sukupuolten välisen tasa-arvon että toimialojen välisen tasa-arvon näkökulmasta. Tämä asia on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan, minkä kerron niin naistenpäivänä kuin tulevaisuudessakin tapaamilleni ihmisille, tasapuolisesti niin naisille kuin miehillekin.

Tämän päivän Hesarissa Jutta Urpilainen tyrmää ajatuksen eläkejärjestelmän uudistamisesta ja vanhuuseläkeiän korottamisesta 63 vuodesta 65 vuoteen. Hänen mielestään työurien pidentämiseen tähtäävät toimet pitäisi kohdistaa nuoriin.

Urpilaisen veto ei ole kovin yllättävä ottaen huomioon, että ensi eduskuntavaaleissa eläkeläisillä on enemmän äänivaltaa kuin koskaan aikaisemmin. Pelottavinta koko esityksessä on se, ettei tämä taida olla vain pelkkää politikointia. SAK:n taannoinen ehdotus siitä, että työuraltaan nuoremmat irtisanottaisiin aina ensin ja nämä demareiden ”nuoret saavat maksaa” -näkemykset ovat kovin linjassa toistensa kanssa.

Työuria pitää pidentää molemmista päistä. Nykyinen yhteiskuntamme rakentuu sen varaan, että työssäkäyvä väestö kustantaa työssäkäymättömän väestön, kuten lapset ja vanhukset, elämisen. Nyt tähän yhteiskuntasopimukseen tulisi lisätä artikla, jonka mukaan työurien pidentäminen toteutetaan eri sukupolvien yhteistalkoilla. Jos valmistumisajat nopeutusivat kahdella vuodella, vanhuuseläkeikää voitaisiin vastaavasti korottaa kahdella vuodella.

Kyse ei ole mistään korulauseista. Jos työurien kestoa ei saada nostettua nykyisestä, on edessä valtion hallitsematon velkakierre tai ankarat menoleikkaukset. Lisäksi kannattaa muistaa, että nyt eläköityvien ikäluokkien suuren koon lisäksi nämä ikäluokat tulevat elämään pidempään ja täten viettämään eläkkeellä pidemmän ajan, kuin yksikään ikäluokka ennen heitä.

Nyt tarvitaan yhteishenkeä, eikä ylimääräistä sukupolvien välistä vastakkainasettelua. Itse pyrin valmistumaan mahdollisimman nopeasti ja luultavasti pääsen eläkkeelle seitsemänkymppisenä, jos silloinkaan. Toivottavasti tulevissa vaaleissa äänestävät niin nuoret kuin eläkeläisetkin katsovat omaa napaansa pidemmälle ja pohtivat, että millaisen Suomen he haluavat lapsenlapsilleen jättää.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että opetusministeriön työryhmä ehdottaa monen muun vaihtoehdon joukossa lukukausimaksuja korkeakouluihin, jotta opiskelijat saataisiin valmistumaan nykyistä nopeammin. Nopeammat valmistumisajat ovat mielestäni toivottava asia, mutta lukukausimaksuja siihen ei tarvita. Tätä mieltä on myös Kokoomus, Facebookin valheita levittävistä ryhmistä huolimatta.

Työuria täytyy pidentää, sillä se on helpoimpia tapoja pienentää julkisen talouden kestävyysvajetta. Kestävyysvaje, joka tällä hetkellä arvioidaan noin 5,5 prosenttiin, kuvaa julkisen talouden alijäämän ja kestävyyden turvaavan ylijäämän välistä erotusta, eli siis sitä prosenttimäärää, joka pitäisi kuroa umpeen, jotta valtion velan osuus bruttokansantuotteesta vakiintuu. Valtiovarainministeriön julkaiseman Julkinen talous tienhaarassa -raportin mukaan työuran pidennys yhdellä vuodella parantaisi julkisen talouden kestävyyttä noin yhdellä prosentilla.

Työurien pidentäminen niiden alkupäästä tarkoittaa käytännössä nopeampia valmistumisaikoja. Lukukausimaksuja parempi tapa motivoida pikaiseen valmistumiseen on sitoa opintorahan määrä opiskelutahtiin. Pelkästään alkupäästä kiriminen ei kuitenkaan auta, vaan työuria täytyy pidentää myös loppupäästä. OECD:n mielestä Suomen tulisi nostaa vanhuuseläkeikää 63 vuodesta 65 vuoteen. Olen samaa mieltä.

Viimeksi, kun asia nousi yleiseen keskusteluun se tyrmättiin voimakkaasti erityisesti Hakaniemen suunnalta. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että nyt eläkkeelle jäävät suuret ikäluokat elävät pidempään kuin yksikään niitä edeltänyt ikäluokka. Sukupolvien välisen tasa-arvon näkökulmasta eläkeiän korottaminen on vain ja ainoastaan kohtuullista. Surullista on, että SAK ei tätä myönnä, mutta toisaalta ei Hakaniemessä nuorten asiat ole ennenkään ketään kiinnostaneet.